'...mut hei siitä kirjallisesta.'

摘要

Taiteen maisterin kirjallisessa opinnäytetyössäni käsittelen kirjallista opinnäytetyötäni itseään. Työllä ei ole erillistä, ulkoista aihetta, vaan se palauttaa kokemuksen jatkuvasti tähän hetkeen, tämän kirjallisen opinnäytetyön kokemiseen. Tällä tavoin opinnäytetyö avaa omalla syntyprosessillaan taiteen tekemisessäni tärkeää oivallusta, jossa teos, sen välineet ja muoto eivät ole erillään, vaan kaikki sen osat ovat sitoneet erottamattoman liiton, toista ei olisi ilman toista. Kaikki teoksen osat on oltava näkyvillä. Elokuvissani, jopa dokumentaarisissa, tahdon kertoa, että nyt katsomme elokuvaa. Pidän tätä ehdottoman tärkeänä rehellisyyden ja uskottavuuden saavuttamiseksi sekä tahdon palauttaa kokijan kokemisen hetkeen kaikkine psykologisemotionaalisine vivahteineen. Samaa ajatusta jatkan myös kirjallisessa opinnäytetyössäni ja teen näin selväksi, että tämä on kirjallinen opinnäytetyöni, ei mitään sen enempää tai vähempää. Tämä hetki on sitä, mitä se on.Opinnäytetyön tematiikkaa elämässäni tutkineena olen päätynyt pohtimaan, tarvitseeko taide tekijästään ja teoksesta erillisiä aiheita ja onko taiteilijalla oltava tarve sanoa jotakin. Riittäisikö sisällöksi tilanne sellaisena kuin se on? Itseäni on alkanut kiinnostaa se, mitä tässä todella tapahtuu riippumatta siitä, mitä minä tahdon väittää tai lisätä tähän kokemukseen. Opinnäytetyössäni mainitsen vertauskohteiksi zen-buddhalaisen harjoituksen, psykoanalyysin ja professorini Jarmo Lampelan avoimen ja hyväksyvän opetusmetodin, jotka kukin toteuttavat oman fantasiansa sijasta sitä, mitä todella tapahtuu. Lampela esimerkiksi ei tahdo kokemukseni mukaan opiskelijoistaan mitään, vaan tukee kasvua suuntaan, johon sen on mentävä. Kirjallisen opinnäytetyön itsensä lisäksi käytän tekstissäni käytännön tutkimuksellista harjoitet-ta kuvaamaan työssä pohtimaani tematiikkaa. Olen tehnyt kahdentoista ammattinäyttelijän, käsikirjoittajatyöparini, kuvaajan ja äänittäjän kanssa harjoitteen, jossa minulla ei ole mitään tilannet-ta kummempaa muotoa, aihetta, tavoitetta tai halua sanoa mitään. Menin tilanteeseen huutaen ”ääni”, ”kamera” ja lyömällä käteni yhteen. Sen jälkeen vain katsoin, mitä tapahtuu. Opinnäytetyössäni olen litteroinut tämän kuvaustilanteen lisäksi harjoitteen valmistelun ja palautetilaisuuden sekä pohtinut erikseen jokaista työvaihetta. Vaikka opinnäytetyöni ei sinänsä pyri väittämään mitään, näyttää siltä, että se muodostaa omalla esimerkillään tämänhetkisen taiteellisen manifestini, jota voisi yhtä hyvin kutsua ehdottomaksi manifestaatiosta luopumiseksi. Kuten vaikkapa psykoanalyytikon on luovuttava omista haluistaan analysoitavan suunnan suhteen, jotta prosessi tapahtuu oikealla tavalla eikä analyytikon egon pönkittämiseen, samoin minun on luovuttava tarpeestani teoksen, vallitsevan hetken ja tämän suuntaan liittyen. Opinnäytetyö kyseenalaistaa useita dualistisia käsityksiä, joiden vaikutuspiiristä taidekaan ei ole päässyt eroon: hyvä-huono, kiinnostava-tylsä, tärkeä-turha. Samalla työ kertoo minusta, suoralla tavalla suhteestani tähän kirjalliseen opinnäytteeseen sekä maailmankatsomukseni yhdistämisestä taiteeni tekemiseen.