Tutkielman tarkoituksena on selvittää yhdysvaltalaisen jalkaväkidivisioonan lähitulituen kehittymistä vuosina 1956–1991. Divisioonan kokoonpano ja lähitulituki kehittyivät käsiteltävänä ajanjaksona vastaamaan kulloisenkin sotilasdoktriinin muodostamiin uhkakuviin.Päätutkimusongelmana on ”Miten yhdysvaltalaisen jalkaväkidivisioonan lähitulituki on kehittynyt vuosina 1956–1991?” Tutkielmassa pyritään selvittämään lähitulituen tarkoitusta osana yhdysvaltalaisen jalkaväkidivisioonan taistelua. Lisäksi siinä tutkitaan jalkaväkidivisioonan lähitulitukeen käytettävien keinojen kehittymistä ja niiden vaikutusta divisioonan organisaation muutoksiin. Lisäksi tutkielmassa selvitetään asejärjestelmien ja taisteluvälineiden kehittymistä ja niiden vaikutusta jalkaväkidivisioonan lähitulituen kehittymiseen.Tutkimus on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus, jossa on analysoitu ja vertailtu kriittisesti kirjallisia lähteitä ja internet-lähteitä. Lähteinä on käytetty pääosin yhdysvaltalaista sotilasalan kirjallisuutta, ohjesääntöjä ja tutkimuksia.Yhdysvaltojen maavoimien divisioonien lähitulituen tarkoituksena on aina ollut omien sotilaiden henkien säästäminen käyttämällä paljon tulivoimaa vihollista vastaan. 1950-luvun puolivälistä alkaen maavoimien divisioonien kokoonpanoa ja lähitulitukikykyä kehitettiin ydinasein käytävän sodan taistelukentän vaatimuksiin sopiviksi. Kehityksen tuloksena syntyi Pentomic-divisioona, jossa taktiset ydinaseet olivat olennainen osa lähitulitukea. Se kuitenkin korvattiin jo 1960-alussa ROAD-divisioonakokoonpanolla (Reorganization Objective Army Division) johtuen doktriinikehityksestä kohti perinteistä sodankäyntiä. 1960-luvulla maavoimat katsoi ensisijaisesti varautuvansa konventionaaliseen sotaan, mutta ROAD-divisioonan tuli tarvittaessa kyetä taistelemaan myös ydinsodan taistelukentällä. ROAD-divisioonan lähitulitukikykyä paranneltiin verrattuna Pentomic-divisioonaan ja taktiset ydinaseet säilyivät olennaisena osana divisioonan lähitulitukivoimaa. Pentomic-divisioonakonseptissa taktisia ydinaseita suunniteltiin käytettävän kuten raskasta tykistöä, mutta ROAD-divisioonan myötä niiden käyttämisen kynnys nostettiin korkealle. 1970-luvulta alkaen taktisen ydinaseiden käyttämiseen tarvittiin Yhdysvaltojen presidentin lupa, jotta olisi vältytty niiden käyttämiseltä kevyin perustein. Niiden käyttämisen pelättiin aiheuttavan sodan laajenemisen täysimittaiseksi ydinsodaksi, jossa olisi käytetty mannertenvälisiä ohjuksia. Taktiset ydinaseet poistuivat jalkaväkidivisioonan kokoonpanosta 1990-luvun alkuun mennessä. ROAD-divisioonan myötä alkoi jalkaväkidivisioonien mekanisoiminen ja liikkuvan telatykistön yleistyminen divisioonan lähitulituessa. 1960-luvun lopulta lähtien taisteluhelikopterien rooli divisioonan lähi-ilmatulituessa alkoi korostua ja 1970-luvulla tykistölle kehitettiin tulen tehoa lisääviä täsmäammuksia sekä uutta tykkikalustoa. 1980-luvulla otettiin käyttöön Airland Battle -doktriini ja sen myötä lähitulituen liikkuvuus korostui osana divisioonan tulenkäyttöä ja divisioonan kokoonpanoa uudistettiin. Yhdysvallat pääsi kokeilemaan Airland Battle -doktriinia Persianlahden sodassa erittäin suurella menestyksellä. Sodan myötä täsmäaseiden tuhovoima korostui.
展开▼
