OUTOKUMMUN Kemin-kaivoksen toimintatavat on luotu yhteistyössä yhtiön Tornion-terästehtaan kanssa, ja hyviä käytäntöjä pyritään kopioimaan myös toisilta kaivoksilta.Viikoittaiseen turvapalaveriin osallistuvat työvuorossa olevat toimihenkilöt ja työsuojeluasiamies. Jokainen osastopalaveri alkaa turvallisuusasioiden käsittelyllä.-Meillä on kaksi päätoimista turvalli-suusteknikkoa kaivoksessa. He ohjaavat muun muassa ulkopuolisten työntekijöiden turvallisuuskoulutuksen ja luotsaavat riskikartoitusten tekemisessä. He tekevät myös omia turvallisuustarkastuksia ja pitävät ohjeistuksia ajan tasalla, kertoo Tornio VVorks -konsernin turvallisuuspäällikkö Ari-Pekka Taipale.
展开▼