Lihas on laiska kaveri.” Tarkasteluja Fit-lehden kehollisuusparadigmasta

摘要

Tutkin, millaisia merkityksiä keholle annetaan Fit-lehdessä, joka on yksi Suomen näkyvimpiä naisille suunnattuja kuntoilulehtiä. Kysyn, millaiseksi naiskeho oletetaan, mihin se pystyy, mitä siltä odotetaan, kuinka sitä liikutetaan ja miksi sitä liikutetaan. Analysoin lehden vuosikertaa 2014 pohtien, millaiseksi voitaisiin kuvailla lehden välittämää kehollisuusparadigmaa eli käsitystä, jota pidetään tällä hetkellä totena ja oikeana kun puhe on naiskehoista fitness-trendin läpäisemän liikunnan kontekstissa. Paradigman käsitteellä tähdennän kehopuheeseen liittyvää tiedon rakentuneisuutta ja kytköstä valtasuhteisiin. Katson, että nykyinen liikuntakulttuuri hahmottaa kehollisuutta yksipuolisesti biologislääketieteellisen käsitteistön kautta. Miellän oman tutkimukseni fenomenologisesti värittyneeksi kriittiseksi luennaksi, joka pyrkii sulkeistamaan normalisoituneet käsitykset, jotta voisi syntyä entistä tiedostetumpaa keskustelua kehoista ja liikunnasta. Inspiroidun Martin Heideggerin sekä Luce Irigarayn kirjoituksista ja sovellan näitä teoretisointeja uusmateriaalisen feministisen ajattelun hengessä. Lähestyn Fit-lehden kehollisuusparadigmaa kahden näkökulman kautta: Fantasioidun kehollisuuden kautta katsottuna orientaatiossa näkyy rakkaus kehoa kohtaan. Negatiivinen kehollisuus puolestaan näyttää, kuinka suuntautumista liikkumiseen ohjaa usein inhoon, vihaan tai pelkoon kytkeytyvä huolehtiminen. Johtopäätökseni on, että vallitseva kehollisuusparadigma nojaa kartesiolaiseen dualismiin, teknisrationaaliseen eetokseen, rakkauden fantasian toisteisuuteen ja negatiivisen kehollisuuden ulossulkemiseen. Fit-lehden välittämän kehollisuusparadigman puitteissa liikkujan keskittyminen omaan kehoon lopulta etäännyttää häntä kehostaan. Tämän kodittomuuden tilalle tarjoan tulkintani kinesteettisestä kehollisuudesta vaihtoehtoisena näkökulmana liikkujan kehollisuuteen. Tähän mennessä tutkimus on soveltanut kinesteettisyyttä kapeasti vain tanssiin, mutta en näe mitään syytä, miksei kinesteettisen kehollisuuden lähtökohtia voitaisi siirtää myös osaksi käytännön fitness-liikuntaa. Tarvitsemme käytännön, joka tunnustaa kehon moninaisuuden ja sallii liikkujan kotiutua kehoonsa. Luonnostelen reittiä tähän käytäntöön moniaistisen eläytymisen, tunnustelevan kielen kehittelyn, negatiivisen kehollisuuden kokemisen ja ihmettelyssä viipymisen kautta.