首页> 外文期刊>Paperi ja Puu >Tulevaan Tutustumassa
【24h】

Tulevaan Tutustumassa

机译:展望未来

获取原文
获取原文并翻译 | 示例
       

摘要

World Future Society koki jälleen kerran tutkailla, mitä seu-raavat parikymmentä vuotta antavat odottaa. Ohessa on laajasta ohjelmasta joitakin kiinnostavia kohtia. Maailman talous on suuntautumassa palveluihin, ja teolliset työpaikat vähenevät vauhdilla. Tästä on syntymässä erikoinen ongelma, kun perinteinen miesmalli ei oikein sovellu palveluun. Asia ei siis olekaan pelkästään suomalainen! Muutamat ylikansalliset yhtiöt, jotka näkevät tulevaisuutensa palveluissa, ovat yhdessä tutkineet kysymystä. Mukana on muun muassa Kimberly-Clark. Tutkimuksessa syntyi nelikenttä, jonka toisena akselina oli kyky omaksua palvelussa tarvittavat tiedot ja taidot, ja toisena valmius ottaa niitä käyttöön. Useimmissa kulttuureissa oli niukasti miehiä, joilla molemmat ominaisuudet olivat korkealla, tyypillinen osuus oli viiden prosentin tienoilla koko koiraskatraasta. Sen sijaan vastakohtaa, jota tutkijat nimittivät Archie Bunker-tyypiksi, löytyi ylen runsaasti kaikkialla. Tutkijat korostivat, että asiassa tarvitaan sosiaalinen muutos, jonka tulee alkaa viimeistään koulussa. Palveluhalua ei näet voi pitempään näytellä, jos sitä ei aidosti ole.
机译:世界未来学会再次经历了对未来二十年将提供的研究。这是广泛计划中的一些有趣之处。世界经济正在转向服务业,而工业岗位正在迅速下降。当传统的男性模特并不真正适合这种服务时,这会带来一个特殊的问题。因此,不仅是芬兰人!一些看到其服务未来的跨国公司已经联合研究了这一问题。其中包括金伯利-克拉克(Kimberly-Clark)。该研究创建了一个四领域领域,其第二个轴是获得服务中所需的知识和技能的能力,第二个轴是准备采用它们的意愿。在大多数文化中,很少有人同时具有两种特质,典型的比例约为犬的百分之五。相反,到处都有大量被研究人员称为“阿奇·邦克”(Archie Bunker)型的反面。研究人员强调社会变革的必要性,这一变革不应迟于上学。您会看到,对服务的渴望如果没有真正体现,就无法再实现。

著录项

  • 来源
    《Paperi ja Puu》 |2008年第7期|p.56|共1页
  • 作者

    William E. Halalin;

  • 作者单位
  • 收录信息 美国《科学引文索引》(SCI);美国《工程索引》(EI);
  • 原文格式 PDF
  • 正文语种 fin
  • 中图分类 造纸工业;
  • 关键词

获取原文

客服邮箱:kefu@zhangqiaokeyan.com

京公网安备:11010802029741号 ICP备案号:京ICP备15016152号-6 六维联合信息科技 (北京) 有限公司©版权所有
  • 客服微信

  • 服务号