首页> 外文期刊>Paperi ja Puu >Avointa verkottumista
【24h】

Avointa verkottumista

机译:开放网络

获取原文
获取原文并翻译 | 示例
       

摘要

Metsäteollisuus tarvitsee uusia tuotteita ja uusia markkinoita. Siksi entistä useammin konsernien omien ja klusterin yhteisten tut-kimusponnisteluiden tavoitteina ovat aivan uudet kaupallistettavat tuotteet eivätkä enää vain vanhojen tuotteiden ominaisuuksien parantaminen ja tuotannon kustannustehokkuuden lisääminen. Uusille alueille kohdistuvat tutkimushankkeet tarvitsevat monen eri alan asiantuntijoita. Siksi verkottuminen muiden yritysten ja läheisten tieteenalojen tutkijoiden kanssa on välttämätöntä. Metsäteollisuuden itseriittoisessa toimintakulttuurissa tämän käsittäminen on vain kestänyt pidempään kuin monilla muilla aloilla. Yhteistyöhön liittyvät myös avoimuus ja aito kumppanuus. Näissäkin on met-säkonserneilla ollut viime vuosina opettelemista. Kumppanuus ei tietenkään rajoitu tutkimushankkeisiin. Myös uusien tuotteiden jatkokehittelyssä, valmistuksessa ja markkinoille saamisessa yhteistyö on välttämätöntä - sitä enemmän mitä kauempana uusi kaupallinen tuote on metsäteollisuuden perinteisestä tuotevalikoimasta.
机译:林业需要新产品和新市场。因此,越来越多的集团自身和集群的共同研究目标是完全商业化的新产品,而不仅仅是改善旧产品的性能并提高生产的成本效益。新领域的研究项目需要许多不同领域的专家。因此,与其他公司和相关学科的研究人员建立联系至关重要。在林业的自给自足的经营文化中,与其他许多领域相比,了解这一点只花了更长的时间。合作还涉及开放和真正的伙伴关系。在这些年中,森林团体也必须学习。当然,这种伙伴关系不仅限于研究项目。在新产品的进一步开发,制造和销售中,合作也是必不可少的-新的商业产品离林业的传统产品范围还很远。

著录项

  • 来源
    《Paperi ja Puu》 |2008年第6期|p.4|共1页
  • 作者

    Martti Ristimauml; ki;

  • 作者单位
  • 收录信息 美国《科学引文索引》(SCI);美国《工程索引》(EI);
  • 原文格式 PDF
  • 正文语种 fin
  • 中图分类 造纸工业;
  • 关键词

相似文献

  • 外文文献
  • 中文文献
  • 专利
获取原文

客服邮箱:kefu@zhangqiaokeyan.com

京公网安备:11010802029741号 ICP备案号:京ICP备15016152号-6 六维联合信息科技 (北京) 有限公司©版权所有
  • 客服微信

  • 服务号