Tutkielmatyön tavoitteena on ollut tarkastella pätevän pääsuunnittelutaitoisen toimijan mahdollisuutta toimia aktiivisena osapuolena korjausrakennushankkeessa valmistelu- ja hankesuunnitteluvaiheessa ennen varsinaisen toteutukseen tähtäävän luonnos- ja rakennussuunnitteluvaiheen alkamista. Tässä tutkielmatyössä tehtävästä käytetään nimeä hankesuunnitteluvaiheen pääsuunnittelija. Korjausrakentamishankkeella tarkoitetaan tässä tutkielmatyössä laajuudeltaan esimerkiksi eri-ikäisten asuinkerrostalojen julkisivuun, yhteistiloihin tai linjasaneerauksiin ja asuinhuoneistoihin liittyviä korjaus- ja muutostöitä. Hankesuunnitteluprosessia tarkastellaan ensisijaisesti rakennussuunnittelun näkökulmasta; kohderakennuksissa edellytetään luonnollisesti eri erityissuunnittelualojen kuntotutkimuksia ja hankesuunnitelmia alan asiantuntijoiden tekeminä.Vaihtoehtoisia suunnitteluratkaisuja tulisi vertailla kiinteistön omistajan ja käyttäjän tarpeiden lisäksi kohderakennuksen lähtötilanteen teknisen kunnon, korjaushistorian, viranomaisvaatimusten ja -määräysten sekä arkkitehtuurin ja kaupunkikuvallisten arvojen perusteella. Korjausrakentamisessa toimivan pääsuunnittelija-arkkitehdin näkökulmasta päätöksenteon pohjaksi tarvitaan laajempaa näkemystä, kuin teknistaloudelliset johtopäätökset kuntotutkimusraporttien yhteenveto-osioissa, vaikka näiden merkitys korjaustavan valinnassa on suuri.Tutkielmatyö on toteutettu tutustumalla kirjalliseen ja julkaisemattomaan lähdeaineistoon, kokeneen kuntotutkija –korjaussuunnittelijan haastatteluun sekä tekijän omaan kokemukseen korjausrakentamiskohteiden pää- ja arkkitehtisuunnittelijana.Tutkielmatyön loppuun on lisätty pääsuunnittelun tehtäväluettelon 2010 luonnoksen tarveselvitystä ja hankesuunnittelua käsitteleviin kohtiin A-B perustuva muistilista korjausrakennushankkeen pääsuunnittelijan tehtävistä eri vaiheissa
展开▼