The effect of installation methods on the durability of air-sealings on the inner surface of a building envelope

摘要

Tutkimuksen käynnisti tarve selvittää sisäilmaongelmaisiin rakennuksiin tehtävien sisäpuolisten ilmavuototiivistysten pitkäaikaiskestävyyttä. Taustalla oli epäily siitä, että korjaustoimenpiteillä ei saavuteta pysyvää ilmatiiviyttä, vaan tiivistykset alkavat ajan myötä vuotaa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaista pitkäaikaiskestävyyttä tiivistyksiltä voidaan odottaa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten toteutustavalla voitaisiin vaikuttaa siihen, että tiivistykset kestäisivät ilmatiiviinä mahdollisimman pitkään.Tiivistysten onnistumiseen ja epäonnistumiseen johtaneiden syiden kartoittamiseksi tutkittiin 1–4 vuotta vanhojen ilmavuototiivistysten nykykuntoa ja tiiviyttä. Lisäksi tiivistysmateriaalien ja tyypillisten tiivistettävien rakenteiden alustapintojen välisiä tartuntavetolujuuksia tutkittiin laboratorio-olosuhteissa tehdyistä koepinnoituksista. Pinnoitukset tehtiin noudattaen alustan käsittelyssä ja tiivistysmateriaalien asennuksessa tiivistysmateriaalien valmistajien tarjoamia ohjeita. Osa pinnoituksista tehtiin vertailun vuoksi ohjeista poiketen. Tutkimuksen tiivistysmateriaalit olivat muovi- ja epoksipinnoitteita, vedeneristemassoja, joustavia teippejä ja vahvikekankaita. Alustapintoina olivat betoni, sementtipohjainen tasoite, huokoinen seinätasoite, höylätty puu, maalattu puu, höyrynsulkumuovi sekä muovimatto. Erilaisia tiivistysmateriaali–alusta-yhdistelmiä oli kaikkiaan 30. Tiivistysmateriaalien ja alustojen väliset tartuntavetolujuudet mitattiin irtivetolaitteella kaikista muista paitsi höyrynsulkumuoville ja muovimatolle tehdyistä pinnoituksista, joita tutkittiin aistinvaraisesti. Vanhoja tiivistyksiä tutkittiin seitsemässä rakennuksessa tehden yhteensä 26 rakenneavausta ilmatiiviystutkimuksineen. Ilmatiiviystutkimukset tehtiin rikkiheksafluoridimerkkiainekaasulla. Tulokset osoittivat, että kaikki oikein tehdyt pinnoitukset olivat tiiviitä ja lujasti kiinni alustassaan, kun taas väärin tehdyt olivat irtoilleet tai vuotivat muista syistä. Tartuntavetolujuustarkastelut puolestaan osoittivat, että tiivistysmateriaaleilta voidaan ainakin vasta asennettuina odottaa huomattavasti parempaa tartuntaa alustaan kuin mitä vanhoilla tiivistyksillä tutkimushetkellä oli. Koska täysin oikein toteutettuja tiivistyksiä löydettiin vain yksi, tutkimuksen perusteella ei voida tehdä tiivistysten pitkäaikaiskestävyydestä pitkälle meneviä päätelmiä. Voidaan todeta, että tietyissä olosuhteissa ja tietyillä materiaaleilla tiiviys on mahdollista saavuttaa ainakin kolmen vuoden ajaksi. Lisäksi voidaan todeta, että alustan käsittelyllä on suuri merkitys sille, miten hyvin tiivistysmateriaali kiinnittyy alustaan. Paras tartunta alustaan saavutetaan, kun tiivistysmateriaalien asennuksessa noudatetaan tiivistysmateriaalivalmistajan ohjeita.