首页> 外文OA文献 >Verkostot kansainvälisen ketjun menestymisen lähtökohtana - Tapaustutkimus pohjoismaisista pukeutumiskaupan ketjuista Suomessa
【2h】

Verkostot kansainvälisen ketjun menestymisen lähtökohtana - Tapaustutkimus pohjoismaisista pukeutumiskaupan ketjuista Suomessa

机译:网络是成功建立国际连锁店的起点-以芬兰北欧服装零售连锁店为例

摘要

Aihealue ja tavoitteetKaupan ketjuuntuminen on ollut voimakasta. Ketjuuntumisen kautta tavoitellaan erilaisia etuja ja pyritään laajentamaan yrityksen toimintaa. Myös pukeutumiskaupassa on muodostettu kansainvälisesti laajentuneita ketjuja. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia, mihin ketjun menestys perustuu kansainvälisessä pukeutumiskaupassa. Menestystä tutkitaan verkostojen muodostumisen kautta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu resurssiperusteisesta näkemyksestä, verkostonäkökulmasta ja liikesuhteiden ARA-mallista, jossa liikesuhde rakentuu toimintojen (activities), resurssien (resources) ja toimijoiden (actors) vuorovaikutuksesta. Tutkimusmenetelmä Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimukseen valittiin mukaan neljä pohjoismaista, muualta kuin Suomesta lähtöisin olevaa pukeutumiskaupan kansainvälistä ketjua. Tutkimuksessa suoritettiin 13 puolistrukturoitua teemahaastattelua, joista 12 tehtiin ketjujen Suomen maaorganisaation työntekijöille sekä 1 pukeutumiskaupan toimialan suomalaiselle asiantuntijalle. Haastattelurunko muodostui ketjun perustiedoista, paikallisten ja kansainvälisten resurssien suhteesta, ketjun kansainvälisestä kasvusta, ketjun verkostosta, toiminnoista ketjussa, ketjukokonaisuudesta sekä pukeutumiskaupan toimialasta. Tutkimustulokset Tutkimuksen tuloksena saadaan lisää tietämystä pukeutumiskaupan kansainvälisestä ketjuliiketoiminnasta ilmiönä sekä toimialan erityispiirteistä. Tuloksista ilmenee, miten pukeutumiskaupan ketjun verkosto muodostuu. Verkoston tärkeimmät toiminnot, resurssit ja toimijat ku-vaillaan. Löydösten perusteella muodostetaan myös pukeutumiskaupan ketjun menestystekijät, jotka ovat ketjuliiketoiminnan hallinta, ketjun imago, vuorovaikutus verkostossa, oman markkinaraon löytäminen ja erikoistuminen, paikallisen verkoston rakentaminen sekä keskinäinen tuki henkilöstön kesken. Tulosten kautta kaupan ketjut voivat tarkastella ja kehittää omaa kansainvälistä liiketoimintaansa.
机译:主题和目标商店的连锁店很牢固。通过链接,寻求各种好处,并努力扩大公司的运营。在服装贸易中还形成了国际扩张的连锁店。该研究的目的是检验该连锁店在国际服装贸易中的成功基础。通过网络探索成功。该研究的理论框架包括基于资源的视图,网络视角和业务关系的ARA模型,其中业务关系建立在活动,资源和参与者之间的相互作用上。研究方法本研究是定性案例研究。这项研究选择了来自芬兰以外的四家北欧国际服装零售连锁店。在这项研究中,进行了13次半结构化主题访谈,其中12次是针对芬兰国家连锁经营组织的员工进行的,其中1次针对的是服装贸易行业的芬兰专家。访谈框架包括连锁店的基本信息,本地和国际资源之间的关系,连锁店的国际增长,连锁店的网络,连锁店的运营,整个连锁店和服装零售业。研究结果研究的结果是,将获得更多关于服装贸易的国际连锁业务的现象以及该行业的特殊特征的知识。结果显示了服装商店链的网络是如何形成的。描述了网络的主要功能,资源和参与者。这些发现还构成了服装零售链成功的因素,包括连锁业务管理,连锁形象,网络互动,寻找并专门研究自己的利基市场,建立本地网络以及员工之间的相互支持。通过结果,零售连锁店可以查看和发展自己的国际业务。

著录项

  • 作者

    Isomaa Kati;

  • 作者单位
  • 年度 2013
  • 总页数
  • 原文格式 PDF
  • 正文语种 fi
  • 中图分类

相似文献

  • 外文文献
  • 中文文献

客服邮箱:kefu@zhangqiaokeyan.com

京公网安备:11010802029741号 ICP备案号:京ICP备15016152号-6 六维联合信息科技 (北京) 有限公司©版权所有
  • 客服微信

  • 服务号