首页> 外文OA文献 >Kuvia lasissa: Tasolasille vedostetun hopeagelatiinivedoksen jatkokäsittely uunissa
【2h】

Kuvia lasissa: Tasolasille vedostetun hopeagelatiinivedoksen jatkokäsittely uunissa

机译:玻璃中的图片:进一步处理在烤箱中的平板玻璃上印刷的银明胶印刷品

摘要

Opinnäytteeni koostuu menetelmätutkimuksesta ja taiteellisesta osiosta. Tutkimuksessani vedostin mustavalkovalokuvia hopeagelatiinin avulla tasolasille ja tutkin niiden jatkokäsittelyä uunissa 470°C, 580°C ja 610°C polttolämpötiloissa. Polton tarkoituksena on saada vedoksen hopea toimimaan lasimaalauksissa käytetyn hopeapolttovärin hopean tavoin ja ionivaihtumaan lasiin sisään. Tällöin kuva toistuu lasissa keltaisena.Hopean tuottamaan väriin vaikuttavat polttolämpötila, hopean määrä sekä tinaoksidi. Polttolämpötiloista 470 ̊C tuotti koepaloja, joissa hopea ei ollut juuri muodostanut väriä, mutta joihin kuva oli muodostunut oksidoituneesta hopeasta valkoisena. 580 ̊C polttolämpötilassa kuvan hopea muodostaa keltaisen värin. 610 ̊C polttolämpötilassa kuvan hopea voi muodostaa niin keltaisen kuin oranssinkin värin ja tällöin oranssi sävy muodostuu kuvan niihin kohtiin, joissa hopeaa on eniten. Oranssi sävy voi kuitenkin muodostua ainoastaan silloin, jos kuva on vedostettu lasin tinapuolelle. Tinattomalla puolella hopean tuottama väri on keltainen.Opinnäytteeni taiteellinen osio on vedossarja Otteita päiväkirjasta: toivo. Siihen kuuluu 12 polttamalla jatkokäsiteltyä vedosta, joiden kuvat olen ottanut omasta valokuvapäiväkirjastani. Jatkokäsittelyssä minua kiinnostaa erityisesti se, miten vedosten tunnelma muuttuu ja tämä muutos kuvan tunnelmassa on se, minkä ympärille teokseni rakentuu. Poltetut vedokset eivät kerro enää minua ympäröivästä aineellisesta todellisuudesta, vaan enemmänkin sisäisestä elämästä.
机译:我的论文包括方法论研究和艺术部分。在我的研究中,我使用银明胶在平板玻璃上打印了黑白照片,并检查了它们在470°C,580°C和610°C的烤箱中的进一步处理过程。焙烧的目的是使草案中的银像彩色玻璃中所用的银燃料的银一样起作用,并在玻璃内部进行离子交换。在这种情况下,图像会在玻璃中以黄色重复显示,由银产生的颜色会受到烧成温度,银和氧化锡量的影响。在烧成温度中,470°C产生的测试件中,银几乎没有形成颜色,但是图像中的氧化物由白色的氧化银形成。在580°C的烧成温度下,图像中的银色形成黄色。在610°C的燃烧温度下,图像中的银可以同时形成黄色和橙色,然后在图像中银含量最高的那些点形成橙色。但是,只有将图像印在玻璃的锡面上才能形成橙色。在无锡​​的一面,银色产生的颜色是黄色,我的论文的艺术部分是《日记:希望》的一系列印刷品。它包括12个我进一步用自己的valokuvapäiväkirjastani拍摄照片的经过进一步处理的赌注。在进一步的处理中,我对版画的气氛如何变化特别感兴趣,而这种图像气氛的变化正是我工作的基础。被烧毁的版画不再讲述我周围的物质现实,而是讲述内心的生活。

著录项

  • 作者

    Meriläinen Verna;

  • 作者单位
  • 年度 2012
  • 总页数
  • 原文格式 PDF
  • 正文语种 fi
  • 中图分类

相似文献

  • 外文文献
  • 中文文献
  • 专利

客服邮箱:kefu@zhangqiaokeyan.com

京公网安备:11010802029741号 ICP备案号:京ICP备15016152号-6 六维联合信息科技 (北京) 有限公司©版权所有
  • 客服微信

  • 服务号