Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten S-ryhmän alueosuuskaupat ovat suoriutuneet taloudellisesti taantumassa. Tarkastelujaksoksi valitaan vuodet 2006–2014, jotta saadaan kuva taloudellisesta suoriutumisesta ennen ja jälkeen vuonna 2008 alkaneen talouskriisin. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja suoriutumista arvioidaan tilinpäätösanalyysin kautta, johon valitaan tunnuslukuja, jotka mittaavat kannattavuutta, vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta. Tutkimuksen aineisto koostuu S-ryhmän alueosuuskauppojen ja samalla alueella toimivan Citymarket-kauppiaan tilinpäätöksistä, joista tunnusluvut johdetaan ja tilinpäätöserien muutoksia analysoidaan. Tuloksien perusteella on nähtävissä, että S-ryhmän alueosuuskauppojen kannattavuus on heikentynyt tarkastelujaksolla. Liiketoiminta on kuitenkin kasvanut koko tarkastelujakson kaikilla osuuskaupoilla ja osalla jopa kaksinkertaistunut tarkastelujakson aikana. Alueosuuskaupat ovat myös selkeästi valmistautuneet epävarmempiin aikoihin koko tarkastelujakson nostaen niiden vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta.
展开▼