首页> 外文OA文献 >Yhdysvaltojen ja Israelin erityissuhde realismin silmin
【2h】

Yhdysvaltojen ja Israelin erityissuhde realismin silmin

机译:现实主义眼中的美国与以色列之间的特殊关系

摘要

Kun Israel julistautui 14.5.1948 itsenäiseksi valtioksi, oli Yhdysvallat ensimmäisenä valtiona tunnustamassa Israelin itsenäisyyden. Myöhemmin kylmän sodan kilpailun ja Israelin arabimaita vastaan käymien sotien seurauksena, Yhdysvaltojen ja Israelin yhteistyö kasvoi, mistä alkoi valtioiden välisen erityissuhteen kehittymään nykyiseen tilaansa. Yhdysvaltojen ja Israelin erityissuhde perustuu vahvasti turvallisuuteen ja sillä on merkittävä asema Lähi-idän vakauden ja voimatasapainon kannalta.Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Yhdysvaltojen ja Israelin erityissuhdetta realismin ja voimatasapainoteorian näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat erityissuhteen kehittymi-nen ja valtioiden välisen yhteistyön eri tasot. Lisäksi tutkimuksessa keskitytään Yhdysvaltojen ja Israelin uhkiin, sekä valtioiden yhteisiin ja kansallisiin tavoitteisiin, Lähi-idän voimatasapainoasetelmassa. Tutkimus-ongelmana on, miksi Yhdysvaltojen ja Israelin välillä on olemassa erityissuhde. Tutkimusaineistoa tarkastellaan sisällönanalyysin avulla. Tärkeimpinä lähteinä ovat Yhdysvaltojen ja Israelin hallintojen asiakirjat, tilastot sekä verkkosivut. Lisäksi tutkimuksessa käytetään uutisartikkeleita, sekä tutkimuskirjallisuutta aiheesta, johon sisältyvät myös luotettavaksi todetut politiikan tutkimukseen erikoistuneet aikakauslehdet.Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Yhdysvaltojen ja Israelin erityissuhde on ainutlaatuinen maailman historiassa. Vaikka Lähiidän uhkakuvat ovatkin muuttuneet, erityissuh-de edelleen perustuu etenkin yhteisiin turvallisuusintresseihin, kuten Lähi-idän vakauden ylläpitämiseen. Erityissuhteesta huolimatta Yhdysvalloilla ja Israelilla on myös paljon ristirii-toja politiikassaan, mitkä johtuvat valtioiden eriävistä kansallisista tavoitteista Lähiidän turvallisuuspolitiikassa, mutta eivät toistaiseksi ole uhanneet erityissuhteen olemassaoloa.
机译:以色列于1948年5月14日宣布独立时,美国是第一个承认以色列独立的国家。后来,由于冷战的竞争和以色列对阿拉伯国家的战争,美国与以色列之间的合作增加了,国家之间的特殊关系也由此发展成为现在的状态。美以特殊关系牢固地建立在安全基础上,在中东的稳定与力量平衡中发挥着重要作用,本研究旨在从现实主义和均势理论的角度来审视美以特殊关系。重点是特殊关系的发展和国家之间不同层次的合作。此外,该研究关注于中东力量平衡中美国和以色列的威胁以及各州的共同目标和国家目标。研究问题是为什么美国和以色列之间存在特殊关系。在内容分析的帮助下检查研究材料。主要来源是美国和以色列政府提供的文件,统计数据和网站。此外,该研究使用有关该主题的新闻文章和研究文献,其中还包括经过验证的专门从事政策研究的期刊,研究得出的结论是,美国和以色列之间的特殊关系在世界历史上是独一无二的。尽管中东的威胁已经改变,但特殊关系仍然特别基于共同的安全利益,例如维护中东的稳定。尽管存在特殊关系,但由于中东安全政策的国家目标不同,美国和以色列在政策上也存在许多矛盾,但迄今为止并未威胁到特殊关系的存在。

著录项

  • 作者

    Tanila Tatu;

  • 作者单位
  • 年度 2014
  • 总页数
  • 原文格式 PDF
  • 正文语种 fi
  • 中图分类

相似文献

  • 外文文献
  • 中文文献
  • 专利

客服邮箱:kefu@zhangqiaokeyan.com

京公网安备:11010802029741号 ICP备案号:京ICP备15016152号-6 六维联合信息科技 (北京) 有限公司©版权所有
  • 客服微信

  • 服务号