Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan Suomessa kasvaa nykyaan yli nelja kertaa enemman jareita puita kuin sata vuotta sitten. Jareita puita on talla hetkella eniten etelaisimman Suomen metsissa - toisin kuin 1920-luvulla, jolloin niita oli enemman pohjoisessa. Vanhojen puiden maarissa ei ole suuria muutoksia 1970-luvun tilanteeseen verrattuna.
展开▼