TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN Iällä ei ole väliä -hanke selvitti työhyvinvointia eri ikäryhmissä. Yli 6o-vuotiaiden huomattiin olevan tyytyväisempiä itsensä toteuttamisen ja kehitysmahdollisuuksiinsa työssä. Ikääntyneet eivät tunne itseään henkisesti väsyneiksi tai haluttomiksi töihin lähtiessään yhtä usein kuin heitä nuoremmat. He näkevät myös työnsä tuloksellisuuden ja hyödyllisyyden useammin kuin työntekijät yleensä. Yli 6o-vuotiaat saavat esimiehiltä muita enemmän palautetta työn onnistumisesta, heitä tuetaan ja rohkaistaan monin tavoin, kannustetaan opiskelemaan ja kohdellaan tasapuolisesti.
展开▼